keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kerään omat roskani Vappuna! -kampanja

Nyt kuulkaa maailma pelastuu, sillä jo lähes 30 000 ihmistä on liittynyt Facebookissa "Kerään omat roskani Vappuna!" -tapahtumaan!

Tämähän tuli monelle yllätyksenä, että omat roskansa voi kerätä myös itse. Kyllä, tempauksena hyvä, mutta pitääkö tästäkin nostaa tällainen meteli?

Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ja samalla kaupunki saavat toki tästä jeesustelusta hyvää mainetta ja kunniaa ja niin kuvittelevat ilmeisesti saavansa myös tapahtumaan kommentoineet keskivertokansalaista paremmat ihmiset, jotka AINA keräävät omat roskansa. Ovatpa he ahkeria ja hyviä kansalaisia!

Ehdotan urhoollisuusmitalia jokaiselle, joka muistaa mainita tapahtuman seinällä, että he ovat ennenkin keränneet omia roskiaan. Lähes messiastason ihmiseksi voinee nostaa heidät, jotka kehaisevat joskus noukkineensa jonkun toisenkin ihmisen jättämiä roskia!!

Mutta mitä jos en kuulu yhteisöön tai julkisesti tee numeroa omasta roskankeräämisestäni? Saanko silti viedä roskani roskikseen vai kysytäänkö minulta, olenko ilmoittautunut Facebook-ryhmään?

Jos tämä kampanja menee yhtä hyvin kuin voi olettaa, niin ensi vappuna voitaisiin yrittää vaikkapa "Hengitän omilla keuhkoillani vappuna!" -kampanjaa, sillä "Ajattelen omilla aivoillani vappuna!" ei varmasti vielä saa yhtä suurta suosiota Facebookissa.

5 kommenttia:

Neela kirjoitti...

Tai vaihtoehtoisesti "Kävelen omilla jaloillani -kampanja" :D

Minä kirjoitti...

Hahhhaaahaa!

Oikein hävettää kuinka sitä on tullut liityttyä kaikenlaisiin höpöhöpö-ryhmiin facebookissa. Mutta tohon en ole vielä liittynyt ;) Johtuu tietysti siitä etten ryve vappuna missään katuojassa roskaamassa (ja sitten keräämässä niitä roskia) ;)

Mutta Onnea niille jotka kehuvat itseään mainostamalla keräävänsä roskansa! :D tarvisko niitä roskia edes kerätä jos vaan olis heittämättä niitä maahan alunperinkään...

junik kirjoitti...

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/kaikkien_aikojen_roskaisin_vappu_helsingissa/

:D Hyvin toimi!

Mr.V kirjoitti...

Se on ihan vitun se ja sama mitä siellä facialbuukissa ehdotetaan,jos joku pistää sinne otsikon:jos 100 000 littyy ryhmääni,niin juon joka aamuisen masturbaationi tuottamat kolme teelusikallista hyytelöitynyttä smegeä silmiäni räpäyttämättä nahkaiset narukalsarit syvälle läskiseen vakooni verhoutuneena...vittu mitä touhua...ahistaa,jäytää ja vituttaa!

Raivoojat Anssu ja Henssu kirjoitti...

Hienoa, että joillain muillakin on tunteet kuumenneet! Siivetön: Joo, kyllä sitä voi osallistua moneenkin tapahtumaan tosiaan tekemättä itsestään liian suurta numeroa!

Junik: Hahahahahahah! Mahtavaa! Mites nyt suu pantiin tuolla tapahtumayhteisössä? -Anssu