perjantai 26. elokuuta 2011

Melusta valittajat

Kuluneen kesän aikana on lehdissä kerrottu milloin mistäkin meluhaitoista. Blockfestista otettiin itteensä Tampereella, Helsingissä on itketty Suvilahden konserteista ja Rihannakin kävi häiritsemässä Hietsussa.

Mikä helvetti siinä on, että pitää itkeä jokaisesta pienestäkin narahduksesta, kun täydellinen hiljaisuus ei vallitsekaan kello 20.00? Yleensä itkuvirsiä vetävät tietenkin vielä eläkeläiset, joiden ei tarvitse nousta aamulla töihin, mutta on niitä russuttajia nuoremmassakin sukupolvessa.

Mitä luulitte, kun muutitte kaupunkiin, onko siellä aina hiljaista? Muuttakaa saatana erämaahan tai johonki muuhun korpeen susien raadeltavaks. Kyllä Suomessa tyhjää lääniä riittää. Siellä ei Rihanna ja muut häiritse.

4 kommenttia:

junik kirjoitti...

NIINPÄ! Tasan tarkkaan niin justiinsa täydellisesti ihan ja aivan samaa mieltä. Ihme narisijoita.

Melua on kaupungissa jo muutenkin niin että suurin osa ei edes tajua mitä on todellinen hiljaisuus.

Remontit, kolisteleva roskakuski tai lumiaura, lähiympäristön 100 soivaa ja piippaavaa kännykkää sekä mainostaulua, liikenteen melu, kadulle asti huutavat radiot ja soittimet kämpistä, rafloista ja kaupoista, hemmetisti puhelimeen huutavat kuurot, naapurit, lehtien puhaltimet, vettä kadulle suihkuttavat koneet, ruohonleikkurit, lehtienkeruumasiinat, kaikenlaiset muut koneet + laitteet...

Kun kerran kaiken tuon sietää niin mikä siinä on että kaupunkitapahtumat herättävät aina närää?

Muuttais maalle! Sielä eio mitään.

junik kirjoitti...

Äh. Heti muistin mitä piti laittaa vielä ku olin painanu julkaisunamiskaa.

Joihinkin hiton sähköautoihin mitkä jakaa jotain, en muista oliko ne postiautoja vai mitä, on ehdotettu että pitää laittaa joku soittoääni. Niinku jätskiautossa.

Onko oikeesti tyhmempää asiaa kun nauhotetun äänen laittaminen sähköautoon? JOku pliplimplimplom -koulunkellot saatana.

Jos siihen on pakko jotain laittaa ni laittais jonkun kiimasen akan aah-aah -kiljuntaa ja huudon: MÄ TUUN, MÄ TUUN! Ei jäis kukaan helvetti vieköön äänettömän auton alle vahingossa. Ihan niinku sähköauton kuski varta vasten hiipis tuolla autollaan ihmisten taakse vain ajaakseen salamitteen niitten yli. Selän takaa.

Raivoojat Anssu ja Henssu kirjoitti...

Hahah, kadehdittavaa raivoomista junik!

Juurikin toi, että kaupungissa on pari muutakin meteliä pitävää äänenlähdettä. Alettas sit niistäkin valittaa samalla tavalla! -Anssu

Partapappa kirjoitti...

Tasan oon samaa mieltä, vaik eläkelläi oonki!! ;D