Vuokra-asunnon metsästystä

Vuokra-asunnon etsiminen, ainakin pääkaupungin alueella, on painajaista, josta ei voi herätä. Ei ainakaan ennen kuin on nimet papereissa.

Ensin täytyy löytää vapaiden asuntojen joukosta sellainen, johon ehkä olisi varaa. Siis jos ei ikinä söisi.

Olisi myös kiva, että yksiöön mahtuu sängyn lisäksi vaikkapa pöytä. Suihku olisi myös kiva olla olemassa, usein jo käsisuihkun olemassaolo on juhlan paikka. Pesukoneen paikasta on turha haaveilla. Hellan puuttuminen ei ole mitenkään epätavallista.

Edellämainittujen "vaatimusten" jälkeen toivoo sormet ristissä, että asunnon lähellä on vain yksi seuraavista: thai-hieronta, seksikauppa, räkäläbaari, metroasema, strippipaikka, narkkareiden suosima puisto, yögrilli, puhtaiden neulojen jakopiste.

Painajaisen pahin kohta on ehdottomasti asunnon esittely. Parhaimmassa tapauksessa näytössä on vain kymmenen muuta kiinnostunutta, huonoimmassa tapauksessa täytyy jonottaa rapussa, että asuntoa mahtuu katsomaan. Turha toivo yrittää saada vastausta oikeasti oleelliseen kysymykseen, kun muut katsojat piirittävät ylimielistä välittäjää "tärkeillä" kysymyksillään, joihin vastaus löytyy esittelylomakkeesta. "Niin millon tää olikaan rakennettu?", "Oliko tähän tulossa jotain remontteja?", "Saako tän koko paikan sytyttää tuleen?". Hei, ei se välittäjä valitse teitä, koska leikitte kiinnostunutta. Korkeintaan annatte itsestänne todella idiootin vaikutelma kysyessänne kaikkien tiedossa olevia asioita uudelleen ja uudelleen. Ei sitä oikeesti kiinnosta!

Tämän jälkeen voi vain rukoilla. Ja yrittää lahjontaa. Yleensä kumpikaan ei toimi.