keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Penelope Cruz

Mä en niin ymmärrä, että miksi tätä ämmää kehutaan aina tosi luontevaksi näyttelijäksi ja uudeksi tähdeksi. Pökkelön on pitänyt olla uusi tähti viimeiset viisi vuotta. No ei näytä siltä.

Mun mielestä näyttelijälle on ihan selkeetä plussaa, jos osaa puhua selkeesti, eikä mongerra monotonisesti lauseita. Ymmärrän, että jos ei näyttele kotikielellään, niin voi olla vaikeeta, mutta sitten kannattais pysytellä niissä muissa kuin englanninkielisissä elokuvissa.

Enkä ymmärrä, miksi kehutaan erityisen kauniiksi naamaa, joka näyttää siltä, että on halvaantunut. Onhan se toki persoonallinen.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Naistenvessan kyylät

Olet baarissa, pitämässä hauskaa, ehkä jopa juomassa. Kaikki on ihan jees, töykeää henkilökuntaa ja tanssilattian lähentelijöitä lukuunottamatta. Kunnes teet sen virheen, että menet vessaan.

Heti sillä sekunnilla kun astut vessajonoon (lisää vessoja baareihin!), alkaa helvetti. Joudut kuuntelemaan itseään vielä hieman lisää ehostavien neitosten kännistä tilitystä odottaessasi vessan vapautumista. Samalla yrität välttyä saamasta hiuslakkaa tai hajuvettä suoraan silmiisi tai suuhusi.

Varsinainen tulikoe on kuitenkin käsienpesu. Yrität kohteliaasti hivuttautua prinsessamuurin jostakin aukosta lavuaarin ääreen. Varaudu siihen, että sinua tuijotetaan. Sinua tuijotetaan pitkään ja yhtään häpeilemättä. Tuijostus alkaa naamastasi, siirtyy alas aina kenkiin asti, matkalla arvostelevat silmät saattavat pysähtyä tisseihisi, perseeseesi tai johonkin vaatteeseesi. Tästä seuraa joko säälivä tai hieman kysyvä katse silmiisi. Itse tarkastelija on tietenkin pukeutunut tänään ostettuun gina tricot:n tai h&m:n rytkyyn, pakollisina varusteina feikkirusketus, pari putkiloa huulikiiltoa ja Mike Monroe -tupeeraus. Mutta mitäs hän nyt huomaakaan? Naamassasi on jotakin todella kiinnostavaa, koska sitä on katseltava tarkasti ja joka kulmasta. Samoin ihmetellään hiuksia. Saatetaan ehkä kuiskata jotakin täysin identtisen näköiselle kaverille, tai pyöritellään silmiä. Jos satut kääntämään katseen näitä naikkosia kohti, niin he äkkiä jatkavat juttuaan kuin eivät olisi muuta tehneetkään. Mutta varokin, jos satut itse vilkuilemaan näitä kuningattaria arvostelevasti. Saman tien tulee kulmien kohotus, ehkä myös kohtelias kysymys "Mitä vittua sä tuijotat lehmä?".

Poistut vessasta varmana siitä, että olet yhtäkkiä lihonut kaksikymmentä kiloa, naamasi näyttää apinan perseeltä ja vaatteesi ovat Veikko Hurstin avustuspisteestä. Menet suoraan baaritiskille.

Tanssilattialla saatat ehkä jotenkin vahingossa läikyttää juomaasi vessakyylän päälle.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Syksyllä taas...

No nyt on taas syksy, ja mitäs se tarkoittaakaan. No tietenkin sitä, että koko kansa aloittaa nyt kauan suunnitelemansa harrastuksen. Mielellään liikuntaa, kun kesällä on vähän päässyt plösähtämään. Eikun lenkkipolulle vaan puuskuttamaan töiden jälkeen. Siellä ne on kaikki muutkin seuraavat kaks viikkoa. Sitten onkin taas hissumpaa.

Kansalaisopistojen ja kuntosalien ohjelmia selataan intoa täynnä ja varataan paikka yrttienkasvatuskurssille, joogaan, tehokiinteytykseen, ikonimaalaukseen, intialaisen ruuan salat tutuksi -viikonloppukurssille sekä italian alkeet, kun sillon pari vuotta sitten tuli niin kauheesti kaikkia yllättäviä kiireitä, ettei sitten ehtinytkään käydä sitä loppuun. Harmi!

Säästän teidät nyt pettymyksiltä ja itsesääliltä. Ihan turhaan alotatte mitään uutta harrastustoimintaa, kun keskenhän se kuitenkin jää. Säästäkään rahanne, menkää ikeaan ostamaan uus lamppu ja vetäkää halvat lihapullat naamaan. Kotimatkalla alkosta vinksupullo viikonlopus. Siinä onkin jo tarpeeks muutosta ja piristystä syksyyn, loppuvuoden voi maata sohvalla kaukosäädin käpälässä pullaa mussuttaen.

Toista sama tammikuussa.

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Valokuvaus

"Luonto kuvia" ja "taide kuvat" ja "hoito heppani" ym. Kuulostaako tutulta valokuvakansion nimeltä muun muassa Facebookista?

Hienoja ovat ne ihmiset, jotka ensinnäkin täysin olemattomilla valokuvaustaidoillaan tekevät kokonaisia kansioita jostain itselleen tärkeistä aiheista ja kaikki kuvat on ihan päin helvettiä. Vakio on tietenkin, että samasta tilanteesta/kohteesta pitää olla 69 493 samanlaista kuvaa ja kaikkien säädöt täysin pielessä, sommittelematta, epätarkkoja ja mieluiten vielä 90 astetta väärinpäin.

Eikä tässä vielä kaikki. Kun yksi idiootti laittaa sen 79 170 kuvaa sisältävän kansionsa kaikkien nähtäville, niin eiköhän tule toinen idiootti, joka kommentoi, että "hieno kuva!", "kiva kuva sun kissasta/marsusta/sauvasirkasta" ja "vau, tosi hieno!". Näiden superidioottien takia kuvat ottanut automaattipokkarin käyttäjä saattaa vielä hyvässä lykyssä kuvitella olevansa hyvä valokuvaaja, ja sen jälkeen tämän harrastuksissa lukee "valo kuvaus".

lauantai 12. syyskuuta 2009

Lähde: Keski-ikäinen

Miten on mahdollista, että keski-ikäiset ovat aina oikeassa? Ainakin omasta mielestään. Oli asia mikä tahansa, he ovat oikeassa. Ja vain, koska ovat syntyneet saatanan kauan sitten.

Vaikka kyseessä on asia, josta heillä ei ole mitään käsitystä, ja keskustelun toinen osapuoli sattuu asiasta jotain tietämäänkin, he ovat kuitenkin vanhempia, ja oikeassa. Perusteluja ei välttämättä tarvita. Koska he ovat oikeassa. He ovat nähneet ja kokeneet kaikkea, ja näin oleen tietävät aivan kaiken, kaikesta. Jos tämä ei vakuuta vastapuolta, kysytään mielipidettä joltakin kolmannelta henkilöltä. Keski-ikäiseltä tietenkin. Koska he tietävät kaiken. Ja ovat aina oikeassa.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Samu Haber

Samu Haber on yksi niistä ihmisistä, joille tekis mieli sanoa, että "kasva aikuiseksi".

Sukunimittely

Miehet aina kutsuu toisiaan sukunimellä. Se kuulostaa ehkä lievästi oudolta, varsinkin jos ei olla enää intissä.

Mut mua ei kuitenkaan tarvii kutsuu sukunimellä. On pikkasen ärsyttävää.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Kauppojen kiinnioloajat

On tää nyt ihmeellistä pelleilyä, kun kaupat on taas kiinni sunnuntaisin. Ei tällasta holhousta harrasteta missään muualla ku naurettavassa Suomessa. Messuunko kaikkien pitää päästä sunnuntaisin? Hieman epäilen. Naapurissakin on kaikki kaupas auki pääsiäiset ja joulut.

Typerää on myös, että jos illalla yhdeksän jälkeen sattuis haluumaan vaikka jotain syötävää tai limua, niin et saa! Edes Ärrät ei oo enää auki kymmeneen tai yhteentoista, niin kuin ennen vanhaan hyvään aikaan. Helsingin keskustassa muutamat kaupat saa onneks olla auki jopa yhteentoista illalla, huimaa!

Keneltä se nyt on pois, jos kaupat sais pitää oviaan auki ihan niinkuin haluis, yötä päivää. Pieni kilpailu olis ihan tervetullutta suomen ruokakauppojen yhteiseen vedätykseen.

Nyt on sunnuntai ja haluun jädeä!

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Nina T. A. Mikkonen, toinen tuleminen

Nina T. A. Mikkonen on taas jaellut vinkkejään, tällä kertaa kampaajamestarin ominaisuudessa hiusmuotiin liittyen.

Ensinnäkin, kuka haluaa hiusvinkkejä henkilöltä, jolla itsellään on 80-luvulta tuttu otsatötterötupeeraus:



Nina T. A. haukkui mm. Anja Snellmanin hiukset:



Ja tässä vertailukohdaksi Nina T. A.:n tuttu kampaus viime vuodelta:



Nina-kulta, lastenkasvatus ei selkeästi ollut sun juttu. Eikä ehkä kampaajamestarin urakaan. Toivottavasti löydät paikkasi maailmassa. Ainiin, senhän piti olla kotona.

Kuvat: IL

tiistai 1. syyskuuta 2009

Mitä vittua


Okei.
Kiitti vitusti Pirkka. Jos tää on teidän Parhaat, niin mitä on normituotteet?
Taitaa olla reklamaation paikka.