keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Työhaastattelut

Naurettavinta siellä on se, että työnhakijaa tentataan kaikista pikkuasioistakin, oli kyse mistä työstä tahansa. Oon vakuuttunut, että siivojiks hakevilta kysytään täysin samat kysymykset kun joiltain, jotka hakee pankkiireiksi. Paitsi, pankkiireiltä tuskin kysellään, että mitä sä harrastat.

Työpaikka haluaa varmistaa saavansa parhaat mahdolliset työntekijät. Ymmärrettävää.

Mutta entä jos tää työpaikka onkin täys paska riistäjä-yritys, jossa työntekijää kiusataan ja palkkoja ei makseta ajallaan. Ja sehän selvii sitten tietty vasta, jos/kun on tullut valituksi, ja aloittaa työt. Näinkin on käynyt.

Oonkin ajatellut tästä lähtien alkaa työhaastatteluissa kysellä vähän faktoja työnantajapuolesta. Niinkun, että miksi he luulevat olevansa paras työpaikka minulle. Ja mitä heillä on tarjota, mitä muilla ei ole. Millainen työnantaja he ovat, mitkä ovat vahvuudet ja heikkoudet? Ja ehdottomasti vaadin suosituksia entisiltä työntekijöiltä. Ja mitä työpaikalla harrastetaan? Se, jos mikä, on tärkeää.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Itserakkaat toimittajat

Ärsyttää suunnattomastia lukea jostakin henkilöstä kertovaa lehtijuttua, jossa toimittaja pitää itseään tärkeämpänä kuin haastateltavaa. Tämä tulee esille kysymys-vastaus-tyylisissä kirjoituksissa, joissa toimittaja ensin sepustaa itsestään jotakin täysin epäolennaista, ja kysyy sitten jutun kohteelta, että entäs sinä. Ei mua oikeesti kiinnosta yhtään minkään toimittajan elämä ja teot. Tällaisesta toiminnasta on malliesimerkkinä City-lehti. Ja tähän kuuluu nyt muka häpeillen todeta, että miksi mä ees luen sellaista paskaa.

Toinen samaa luokkaa oleva ärsytys on se, kun toimittaja ensin sepustaa kuinka hän saapuu haastattelupaikalle ja miltä hänestä tuntuu odotellessaan haastateltavan saapumista ja miltä hänestä sitten tuntuu kun haastateltava istuu siinä hänen edessään ja miltä hänestä sitten tuntuu kun haastateltava on lähenyt. Joo, kiinnostaa.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Lääkkeiden sivuvaikutukset

Kuten tiedetään, en ole lääkkeiden ystävä. Joskus niitä on kuitenkin ilmeisesti pakko napsia.

On sitten kiva huomata, että sivuvaikutuksina, tavallisina tai hyvin tavallisina sellaisina, on mm. uneliaisuutta, unettomuutta, kiihtyneisyyttä, haukottelua, painonnousua, painonlaskua, apatiaa, itsemurhayrityksiä, epänormaaleja unia, harhatuntemuksia ja orgasmivaikeuksia naisilla. Noin muutaman mainitakseni.

Saisko näistä valita ne, mitä itelleen mieluiten ottais. Unettomuus ja ruokahalun väheneminen ois vielä ihan kivoja. Epänormaalit makuaistimukset ja sekavuuden voisin ainakin jättää väliin, ja ehkä pari muutakin kivaa ominaisuutta listalta.

tiistai 12. tammikuuta 2010

Työnhakua

Opiskelijana on sitten mukava yrittää etsiä töitä.

Osa-asikastahan sen olla pitäis, jos meinaa joskus valmistuakin. Löytyy toki ilmoituksia ”osa-aikatyötä, sopii erityisesti opiskelijalle”, ja tarjolla on kaks tuntia töitä viikossa. Sillä tekee.

Monissa ilmoituksissa sanotaan, että ”myös suomen kielen taito toivottavaa”. Tosi yllättävää, kun Suomessahan tässä ollaan. Tämä lause on ilmeisesti koodi sille, että maksamme saatanan huonoa palkkaa ja siksi palkkaamme vain ulkomaalaisia, jotka eivät ole kuulleet työehtosopimuksista.

Sit kun löytyis joku homma, jossa on tarpeeks tunteja ja oikee palkka, eikä ehkä edes tarvii siivota kenenkään oksennuksia, niin eihän ne nyt sinne saatana ketään opiskelijaa palkkaa. Tarjolla kun on sellasiakin hakijoita, jotka voivat tehdä mitä vuoroja tahansa ja ovat niin elämäänsä kyllästyneitä, että eivät jaksa edes valittaa mahdollisista epäkohdista.

Samoin on hirveen kiva, että nyt pitäis hakee samalla myös kesätöitä.

Sit ihmiset aina huutaa, että ei niitä töitä saa ilmotuksiin vastaamalla, pitää ite olla aktiivinen. Voin kertoo, että se mahdollisuus on yks miljoonasta, että osut jonnekin just oikeeseen aikaan kyselemään töitä. Oon ollut töissä tällasissa paikoissa, johon kaikki tulee tunkemaan avoimia hakemuksiaan. Roskiin ne menee suoraan.

Ja verkostoidu, verkostoidu! No en saatana tunne ketään. Ja jos oisin halunnu tutustua joihinkin paskantärkeisiin verkostoapinoihin, niin oisin menny kauppikseen.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Ällöt rakastuneet

Mä ymmärrän, että rakastuneena on tosi ihanaa olla. Ja ymmärrän kyllä, että kun joku nyt viimeinkin on löytänyt jonkun sokean ja idiootin kusetettavakseen, niin sitä pitää sitten hieroa kaikkien sinkkujen ja muidenkin naamaan oikein kunnolla.

Mutta onko silti pakko nuolla sitä kumppanin naamaa ja kurkkutorvea ihan joka paikassa. Noin niinkun ruokakaupassa ja ratikassa esimerkiks. Tai hississä. Ja puristella persettä ja ties mitä.

Ja sit nää hellittelylellittelynimet. Säästäkää ne kultsipossukat ja murumurmelit jonneki lukittujen ovien taakse.

Täällä liikkuu nimittäin ihan normaalejakin ihmisiä, jotka haluis käydä kaupassa joutumatta oksentamaan.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Miehet ratissa

Olen kuullut tässä poikkeuksellisen lumisen talven aikana useampiakin tarinoita, kuinka ihmiset ovat autoillaan jääneet jumiin lumeen. Kaikissa tarinoissa kuski on ollut mies. Kaikissa tarinoissa tämä MIESkuski on myös sudittanut auton vielä syvemmälle lumeen täysin jumiin. Voin kertoa, että jopa nainen, joka autoa harvemmin ajaa, tietää, että se on typerästi tehty.

Nyt voimmekin sitten kaikki lumeen kiinni jääneen auton nähdessämme naureskellen todeta, että taas on mies ratissa.

perjantai 8. tammikuuta 2010

Maailman turhin ruoka

Broilerin koivet.
Ei niissä vain ole mitään syötävää!

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Jälkiuunileipä

Siis miksi tästä valmistetaan vielä sitä versiota, joka on ihan kokonainen leipä ja jota ei oo mitenkään halkastu kahtia. Eihän sitä nyt kotona saa leikattua ku korkeintaan sirkkelillä. Mummolta perityt veitset, joita ei tietenkään oo ikinä terotettu yhdistettynä jälkiuunileivän halkasuun, on sama ku menis Kontulan ostarille verhoutuneena valkoseen kaapuun ja huppuun.

Itse asiassa, mä oon aika varma, että kaikki itsensä viiltelyt johtuu oikeesti tästä leipä-asiasta. Joku on yrittäny hetken aikaa halkasta jälkiuunileipää ja saanutkin auki vaan ranteensa. Sit jos joku sattuu näistä jäljistä kyseleen, niin eihän sitä voi tunnustaa et leipää leikatessa tullu, vaan soperretaan jotain et noooo, tos viikonloppuna tuli vähän viilleltyy masispäissään.

Toisaalta, nyt mä viimein ymmärrän sen isän omituisen tyylin syödä jälkiuunileipää: leikataan keskeltä ulkoreunaanpäin noin sentin paksusia siivuja, joihin laitetaan saman verran voita päälle.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Onnettomuuden uhrien muistolle -ryhmät

Nykyään on muotia perustaa muistoryhmä aina, kun jotain järkyttävää tapahtuu. Mm. kouluammuskelut ja uusin, Sellon ampumavälikohtauksessa kuolleiden muistolle perustettu ryhmä kerää Facebookissa ja Irc-Galleriassa kymmeniätuhansia ihmisiä.

Ja syynä tietenkin se, että saa olla siellä näyttämässä omaa naamaansa ja marttyyrina paikalla. "MINÄ tässä nyt muistan, otan osaa ja kauhistelen täysin vieraiden ihmisten kohtaloa. Voi sit kavereillekin sanoa, että MINÄPÄ kuulun siihen ryhmään. MINÄ olen vähän parempi ihminen." Tämähän se ajatusmaailma täytyy olla, kun pitää siellä tapahtumaa märehtiä ilman, että itsellä on osaa tai arpaa koko asiaan.

Tällaset katastrofitilanteet on näköjään kaiken kauheutensa sivussa oiva tapa ihmisille pönkittää omaa itseään ja esittää laupias samarialaista.

Ihme jeesustelua.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Miesten vaatteet

Milloinkohan koittaa se päivä, kun Suomenkin vaatekaupoissa huomataan, että miehetkin tarvitsevat vaatteet päälleen?

Joutu käydä vilkaisemassa noita paljon puhuttuja alennusmyyntejä, että jos vaikka jonkun uuden ryijyn sais näillä pakkasilla päälleen ja tuloshan oli se perinteinen nolla. Ensinnäkin tarvitaan Sherlock Holmesin nerokkuutta löytääkseen se miesten osasto kaupoista. Ensin on 3 kerrosta naisten vaatteita, sit on lapset, eläimet, miehet sekä muut vammaisryhmät jossain neliön kokosessa nurkassa.

Kun oikean osaston on kartan, kompassin ja erilaisten johtolankojen avulla löytänyt, niin siellähän sitä on sitten valikoimaa: kahdet erilaiset farkut roikkuu henkareissa jossain neljän prosentin alennuksessa ja paitavaihtoehtoja on tarjolla ruhtinaalliset kolme. Sieltä ku jonkun päätyy sitten tiukan valinnan jälkeen ostamaan, kävelee kadulla noin 159 367 suomalaismiestä se sama kauhtunut alennushuppari päällään.

Ei kai oo ihme, että verkkarit tai tuulipuku on se suomalaisten yleisin asuste.