keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Jälkiuunileipä

Siis miksi tästä valmistetaan vielä sitä versiota, joka on ihan kokonainen leipä ja jota ei oo mitenkään halkastu kahtia. Eihän sitä nyt kotona saa leikattua ku korkeintaan sirkkelillä. Mummolta perityt veitset, joita ei tietenkään oo ikinä terotettu yhdistettynä jälkiuunileivän halkasuun, on sama ku menis Kontulan ostarille verhoutuneena valkoseen kaapuun ja huppuun.

Itse asiassa, mä oon aika varma, että kaikki itsensä viiltelyt johtuu oikeesti tästä leipä-asiasta. Joku on yrittäny hetken aikaa halkasta jälkiuunileipää ja saanutkin auki vaan ranteensa. Sit jos joku sattuu näistä jäljistä kyseleen, niin eihän sitä voi tunnustaa et leipää leikatessa tullu, vaan soperretaan jotain et noooo, tos viikonloppuna tuli vähän viilleltyy masispäissään.

Toisaalta, nyt mä viimein ymmärrän sen isän omituisen tyylin syödä jälkiuunileipää: leikataan keskeltä ulkoreunaanpäin noin sentin paksusia siivuja, joihin laitetaan saman verran voita päälle.

4 kommenttia:

J-setä kirjoitti...

"No onko sulla nälkä vai ei?"

Raivoojat Anssu ja Henssu kirjoitti...

Haha, aivan! Se on ihan loistava.

-Henssu

Anonyymi kirjoitti...

Joko
A: Hankit kunnolliset veitset niinkuin pitäisikin olla, mukaanlukien leipäveitsen.
B: Opettele leikkaamaan leipää.

Raivoojat Anssu ja Henssu kirjoitti...

Jälkiuunileivän leikkaaminen hyvin terotetulla veitsellä on aika riski. Ja leipäveitsii ei oikein voi terottaa.

Ongelmahan on siinä, että siitä leivästä/palasta ei saa otetta.

Voisin toki mennä jonnekin leivänleikkuu-kurssille.

-Henssu