keskiviikko 19. elokuuta 2009

Käsienpesusta ja vähän sikiksestäkin

Työpaikallekin oli ilmestynyt näitä kaduillakin näkyviä Stop influenssa -julisteita. Ihan kiva. Olen kyllä todellakin tällaisen valistavan mainonnan kannalla. Varsinkin kun media on naurettavassa rahastuksenhalussaan pelotellut sikiksellä koko kansan jo valmiiksi (mieli)sairaalakuntoon.

Kuitenkin, pistää kyllä vihaksi, että näin selkeästä ja jokapäiväisestä asiasta tarvitsee oikein erikseen muistutella. Siis käsienpesusta. Täähän opitaan jo ennen ku osataan käydä potalla. Tiedän kyllä, että on niitäkin, jotka eivät pese käsiään vessassa käytyään. Itse haluan kyllä pestä tassut yleisessä vessassa (tai missä vaan kodin ulkopuolella) käytyäni jo senkin takia, että siellä joutuu väkisinkin koskemaan ovenkahvoihin ym. bakteeriviljelmiin. (Neuroottisuus on yksi asia, jota en yllättäen vihaa.)

Onhan se nyt helvetin ällöttävää, että ei pestä käsiä! Hyi saatana. Ja sitten tungetaan sormia suuhun ja silmiin ja toisten ruokaan. Kerranki ku oltiin raivoojien kesäretken jatkoilla eräässä kallion pizzakebabräkälässä, nähtiin kuinka "kokki" testasi mikrossa (JEP!) lämmittämänsä annoksen kuumuutta lämäsemällä sormensa keskelle sapuskaa. Onneks se ei tullu mulle. Onneks en ollut tilannut sieltä mitään!

Mutta siinäpähän sitten kärsitte oksennustaudista. Sellastakin on vielä olemassa. Possis ei ole poistanut kaikkia muita tauteja, vaikka niin voisi kuvitella, kun lehtiä lukee.

Ei kommentteja: